TIETOA MINUSTA
Koulutus
Pirkanmaan urheiluhierojakoulu
Samuli Sairiala
Pirkanmaan urheiluhierojakoulu
Varpu

Kuva: Katri Kallio Photography
Oon Jyväskylästä Tampereelle kotiutunut muuttolintu joka valmistui Pirkanmaan urheiluhierojakoulusta elokuussa 2018 koulutetuksi hierojaksi. Aikaisemmin olen rakentanut esiintymislavoja ja ollut muutenkin monella tapaa tekemisissä esitys- ja tapahtumatekniikan kanssa. Olen myös toiminut henkilökohtaisena avustajana.
Intohimojani ovat muun muassa musiikki, tanssi, retkeily ja pilates. Urheiluhierojana hyödynnän jatkuvaa uteliaisuuttani uusia lajeja kohtaan ja omaa historiaani eri lajien parissa. Lajitaustaa löytyy muun muassa kilpauinnista, koripallosta, pilateksesta, kuntosaliharjoittelusta, kiipeilystä, roller derbystä, erilaisista tanssilajeista jne. Nykyään harrastan dancehall tanssia, pilatesta, kiipeilyä ja viimeisimpänä innostuksena on menossa muay thain alkeet.
Hierojana mulle tärkeintä on se, että asiakas on tyytyväinen ja ymmärretään toinen toistamme. Pyrin aina kokonaisvaltaiseen, ongelmanratkaisukeskeiseen, vaikuttavaan ja yksilölliseen hoitoon jossa asiakas osallistuu oman hoitonsa suunnitteluun. Palveluni sisältävät klassista-, urheilu- ja mobilisoivaa hierontaa sekä nivelten liikkuvuuden edistämistä.
Jaan mielelläni tietotaitoani ihmiskehosta ja mielestä sekä kaikesta siihen kokonaisuuteen liittyvästä, jolla terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää.
Löydät mut instagrammista käyttäjänimellä @koulutettuhieroja_varpu
ja facebookista nimellä Koulutettu hieroja Varpu Vainiomäki